sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Moi taas!

Taas tuli tälläinen pidempi tauko, mutta ei voi mitään. Edellisviikolla täytin 18 ja pidin perjantaina juhlat. Vappuun asti herkuttelin ja söin kuin hullu, mutta onneksi sentää olen käynyt noin kolmesti viikossa jumpassa.

Keskiviikkona aloitin herkkulakon taas, koska haluan oikeasti laihtua. Olen kyllä jo kahdesti lipsunut siitä, torstaina söin kolme karkkia, kun kirjastossa oli tarjolla ja oikeasti unohdin olevani herkkulakossa, ja lauantaina oli sukulaistytön synttärit ja söin kaksi porkkanakakkumuffinsia ja palan kakkua. Ei mitenkään liian paha mielestäni. Ainoa oikea yliampuminen tapahtui eilen illalla, kun paistoin kanaa ja tein salaattia. En ollut syönyt kunnolla moneen tuntiin, joten ajattelin syödä kaksi kolmesta paistamastani fileestä. Vaikka tulin annoksesta aivan täyteen, minun teki vielä mieli kanaa, kun sitä oli se yksi file vielä. Niinpä söin sen ruisleivän päällä. Söin siis yli 500 grammaa kanaa, salaatin ja leivän kerä. YÖK!

Eilen otin itsestäni uudet aloituskuvat, ja aion ottaa kerran kuussa kuvat. Laitan kuvat blogiin kunhan käytän seuraavan kerran sitä konetta, jolla kuvat ovat.

Tänään olen tehnyt koulujuttuja oikein urakalla, melkein viisi tuntia aktiivista työtä yhteensä, ja silti tuntuu, etten ole edistynyt yhtään. ,Tällä viikolla meillä alkaa "harjoitusloppukokeet", joiden tuloksilla haetaan yliopistoihin ulkomaille, ja vaikkei hakisikaan, ne määrittää, voiko jatkaa ensi vuonna. Hiukan on stressiä ilmassa, varsinkin kun on muitakin deadlineja tässä samaan aikaan. Ei voi mitään...Illalla kävin vielä BodyPumpissa, jotta sain ajatukset pois koulujutuista, ja oli kiva huomata,  että jaksoin osan biiseistä isommilla painoilla kuin viime viikolla.Ajattelin mennä ensi viikolla eri ohjaajan pumppiin, koska en oikein tykkää tästä. En ole kyllä varma, kerkeänkö koulukiireiltä salille montaakaan kertaa, mutta tähtään ainakin kahteen tai kolmeen jumppaan!

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti