maanantai 30. tammikuuta 2012

ruotsi

Olin torstaista tähän aamuun siellä Ruotsinreissulla. Söin kuin hevonen, ainakin siltä tuntuu. Torstaina mentiin siljan buffettiin, söin tietysti herkkuja ja kaikkea muutakin liikaa. Sen jälkeen oli sellainen olo, että en syö enää ikinä. Sitten leirillä siellä viikonlopun aikana en syönyt hirveästi mitään huonoa, paitsi hyvin vaaleeta sämpylää aamupalaksi, yhden maltesers-karkin, suolapähkinöitä, pari lusikallista jäätelöä, kaakaota, pullan ja kaksi hampurilaista. Että näin.

Mutta silti enemmän ärsyttää se, miten olen tänään syönyt. Ei se, että söin tänään aamulla laivan buffet aamupalan, kun se kuitenkin kuului siihen reissuun, mutta sitten söin koulussa 3 lihapullaa, perunan ja salaattia. Kotiin tultua söin salaattia, tortillan, jossa oli päällä kanakastiketta. Ja mandariinin. Ja sitten sen jälkeen söin myöhemmin vielä kanakastiketta ja riisiä. Sitten juuri äsken söin kaksi ruisleipää, päällä juustoa, kinkkua ja kurkkua. Ja olen juonut paljon kahvia, teetä ja vähän vettä. Ja vähän pepsi maxia.

Eihän tämä nyt maailmaa kaada, mutta kuitenkin, olisi voinut mennä paremminkin. Huomenna en syö leipää, ehkä korkeintaan näkkäriä jos on pakko... Enkä syö juustoakaan.

3 kommenttia:

  1. Elä vain luovuta! :) Vaikeuksien kautta voittoon! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sulla, helppo samaistua :) käy kattelees mun blogia tuolta http://hannafit.blogspot.com/ ! mä jään innolla seuraamaan :)

    VastaaPoista
  3. Tiitu, kiitti tsempistä!
    haNNa, kiitti, käyn kattomassa! :)

    VastaaPoista