torstai 5. heinäkuuta 2012

En oo taaskaan kirjotellu aikoihin, mutta ajattelin aikani kuluksi kirjoittaa jonkunlaisen romaanin tänne.

Paino on jotain 79-81 kiloa, olen sen saanut siinä pidettyä, mutta en ole onnistunut yhtään laihduttamaankaan.

Tänään alkaa taas mun loppuelämän ensimmäinen päivä, ja jo pilasin sen aika mahtavasti. Olin kaverin mökillä ja syötiin pannaria aamupalaksi, mä vetäsin kolme palaa sokerin kera. Sitten kun tulin kotiin, huomasin, että menkat oli alkanut (tiesin sen kyllä kivuista mutta oli siis housut veressä kun kotiin pääsin), ja oli niin kurja olo, että söin sellaisen pienen annospaketillisen suklaamuroja. Sitten söin salaattia, jota olin ajatellutkin syödä.

Tänään pitäisi mennä samaiselle kaverille yöksi, mutta taidan jättää sen väliin näiden menkkojen takia. Me mennään kuitenkin varmaan yöllä frisbeegolffaamaan tähän lähelle, niin siihen kyllä osallistun. Ajattelin olla syömättä loppupäivän, niin vois paino olla ehkä alle 80 huomenna tai viimestään lauantaina.

Meen kolmen viikon päästä Englantiin. Aion laihtua sitä ennen kaksi ja puoli kiloa, eli 78.5 kg, ja siinä sen pitäisi sitten pysyäkin reissun ajan.

Sitten voisin avautua aiheesta, josta en oo oikein täällä blogissa puhunut. Oon ihan kusessa yhteen mun kaveriin M:n. M on tosi mukava ja hauska, ja vaikka ennen mulla meni tosi helposti hermot sen juttuihin, niin nyt oon alkanut todella tykkään siitä. En oo viittinyt kertoa mun kavereillekaan vielä tästä, koska mun ja M välillä ei ole mitään, mutta nyt olin ajatellut tällä viikolla kertoa jollekin siitä. Maanantaina sitten mun paras kaveri J möläyttikin, että se oli ihastunut M:n juhannuksena. Tosin kuulemma se ihastus oli menny vähän ohi ja tiedän että J:llä on juttua yhden pojan kanssa, ja että hänellä on tälläisiä "ihastuksia" vähän väliä ja ne menee yleensä nopeasti ohi. Mutta kuitenkin, en mä nyt sitten enää viittinyt sanoa että joo oon tässä kevään ja kesän aikana alkanut tykkäämään M:stä.

En tiedä miten voisin saada jotenkin M:n huomiota enemmän tai jotain. Me ei olla ikinä oikein juteltu kaksin tai oltu missään kaksin, mä oon tosi hidas tutustumaan ihmisiin ja vasta tässä kevään aikana oon oppinut oleen M:n kanssa rennommin. En tosiaan osaa flirttailla saati sitten flirttailisin kavereiden edessä M:lle... En oikeesti tiedä mitä mun pitäisi tehdä, M ei kuitenkaan ikinä tykkäisi musta, se ite on pitkä ja hyvännäkönen ja laiha, ja mä olen lyhyt ja lihava enkä mitenkään hyvännäkönen. Ja sitäpaitsi luulen, että se tykkää sellasista pieniestä ja söpöistä tytöistä niin kuin J esimerkiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti