Koskenlaskua

Okei, en ihan tälläsissä koskissa laskenu ;)

Kuten joku otsikosta saattaakin jo arvata, olin tänään melomassa ja laskemassa koskea Helvetinjärven kansallispuistossa. Seura oli pääpuolin miespainotteista, mutta oli siellä yksi toinen tyttö mun kanssa melomassa. Me mentiin kahestaan inkkarikanootilla. Kumpikaan meistä ei oo mikään mestari melomisessa, mullakin vasta toinen kerta koskenlaskua, mutta hengissä selvittiin. Eikä kaaduttu edes pahimmassa Karhunkoskessa, toisin kuin ilmeisesti lähes kaikki muut. Oli tosi kiva päivä ja varmasti kului paljon kaloreita tuon vähintään neljän tunnin melomisen aikana.

Melonnan jälkeen päätettiin vielä mennä jokeen uimaan, oli tosi virkistävää ja kivaa. Ja mikä parasta, en tuntenu olooni kiusalliseks, vaikka kaikilla muilla oli enemmän tai vähemmän hyvä kroppa. Toisaalta mulla oli päällä legginsit ja toppi, joten se on vähän eri asia kuin olla rannalla bikineissä. Mutta silti.

Asiasta meloniin. Kuulin tänään, että yhdellä mun parhaista kavereista on luultavasti masennus. Tai siis sitä ei oo diagnosoitu vielä, mutta merkit viittaa siihen, ja hänen äitinsä on psykiatri, joten mikään hepponen arvaus se ei oo. Tuntuu tosi oudolta ja huolestuttavalta. Meillä on neljän tytön porukka, jossa kaikki tunnetaan toisemme tosi hyvin ja ollaan tosi hyviä kavereita. Tästä porukasta nyt siis yhellä on ehkä masennus, toinen oli/on sairastumassa syömishäiriöön ja kolmannella on maailman huonoin itsetunto, josta siitäkin tulee ongelmia melko usein. Sitten on vielä mä, jolla ei oikeestaan oo muuta ongelmaa, kun tää ylipaino, joka ei tosiaan oo ongelmista vakavin. En oo halunnu puhua siitä kavereille (tosin yks noista tietää sen, tai siis että laihdutan), kun tiiän, että niillä on ihan tarpeeks mietittävää ilman sitäkin.

Että sellasta.