Motivaationlähde

Tän päivän osuudelta oon jo päässyt yli siitä, etten sitä stipendiä saanut. Huomenna on kuitenkin vielä ihan eri juttu, kun täytyy se kertoo kaikille niille, kenelle haastattelusta kerroin. Onneks ulkomaat ei tuolta mihinkään katoa, ja tässä nyt on hyvin aikaa vaikka sitten laihtua tai mitä tahansa lukion aikana. Katsotaan sitten jos vaikka yliopistoon lähtis jonnekkin täältä pois.

Syksyllä ulkomaille muuttaminen olis varmasti ollut tosi hyvä motivaationlähde, mutta kun sitä mahdollisuutta nyt ei oo, niin motivaatio täytyy löytää muualta. Yks hyvä keino tietysti on katsoa peiliin tai käydä vaa'alla, mutta mulla on sen verran hyvä itsetunto nykyään ja oon sinut itseni kanssa, niin ettei se välttämättä motivoi mennä lenkille. Varsinkin kun osaa katsoa itseensä peilistä oikeesta kulmasta ja painoonkin keksii aina mitä mielenkiintosimpia tekosyitä.

Yks parhaimmista tsemppareista mulla on mun serkku. Hän on mua kaks vuotta vanhempi, ja ihan pienestä asti ollut mun esikuva. Me ollaan täsmälleen saman pituisia ja meillä on samankokonen jalka. Tällä logiikalla meillä voisi myös aika lailla samanmalliset kropat, mutta kun eroa painossa on yli 15 kiloa, niin kropissakin eroja löytyy. Niitä en ala luettelemaan, mutta jokainen pystyy kuvittelemaan tilanteen 59 kg ja 76 kg välillä.

Jos oon vaikka pyöräilemässä tai muuten urheilen, ja tulee hetki, jolloin tekee mieli luovuttaa, ajattelen yleensä, että serkku vai äiti, serkku vai äiti, ja se auttaa jaksamaan. Mun äitini on myös ylipainoinen, oikeastaan kaikki mun perheessä on. Äiti on vähän väliä laihdutuskuurilla, mulla ei oo mitään hajua sen painosta, mutta painoindex on taatusti yli 30. Tästä tekstistä saa ehkä sen käsityksen, etten arvostaisi äitiä, mutta oikeasti hän on äärimmäisen rakas ja tärkeä mulle, ainoa asia jota en pysty arvostamaan, on huonot elämäntavat ja niiden siirtäminen lapsilleen. Iskäkin on ylipainoinen, tosin ei läheskään yhtä paljon kuin ennen, koska hän joutui/pääsi mahalaukun ohitusleikkaukseen. On ollu hienoa katsoa, kuinka todella lihavasta miehestä on "kuoriutunut" vain hiukan pyöreä (ainakin omasta mielestäni, painoja/BMI:tä en tiiä) mies. Kotoa saamani malli on siis melkoisen huono, mutta en halua enkä voi syyllistää kotioloja omasta lihavuudestani. Itsehän olen ruuan suuhuni työntänyt viimeisten viidentoista vuoden ajan.

Serkun kroppaa siis ainakin jollain tasolla tavoittelen, ja vaikka se ei olisikaan mahdollista, niin se motivoi silloin kun muuta motivaatiota ei ole. En oo saanut tätä motivaatiota vielä ruokapuolelle, mutta sitäkin yritetään. Lisää motivaationlähteitä on etsinnässä, niistä ilmoittelen sitten kun löydän!